Porvoosta alkaneen ja Pirkanmaalle päättyneen ampumatapauksen esitutkinta on päättynyt – lue poliisin pitkä kertomus tapahtumista

Jaa tämä julkaisu ystävillesi:

Porvoosta 25.8.2019 aamuyöstä alkanut ja illalla Pirkanmaalle Ikaalisiin päättynyt tapahtumaketju on esitutkinnallisesti valmistumassa ja siirtymässä syyteharkintaan.

Rikoksista epäillään vuonna 1989 ja 1994 syntyneitä miehiä, joista toinen on sekä Ruotsin että Suomen ja toinen Ruotsin kansalainen. Operatiivisessa toiminnassa ja tutkinnassa on tehty tiivistä yhteistyötä muun muassa Itä-Uudenmaan, Sisä-Suomen ja Helsingin poliisilaitosten kanssa.

Esitutkintapöytäkirjassa on runsaasti rikosnimikkeitä ja jäljempänä tässä tiedotteessa näitä avataan yleisellä tasolla.

Porvoo

Porvoon tapahtumien osalta poliisi on tutkinut kahta murhan yritystä, jotka kohdistuivat poliisimiehiin. Heidät oli pyydetty paikalle hätäkeskuksen kautta Koneistajantie 1:een väitetyn omaisuusrikoksen takia.

Partion saavuttua kohteeseen heihin kohdistui välitön aseellinen väkivallan uhka. Poliisien tilanteen mukainen määrätietoinen toiminta mahdollisti heidän poistumisensa paikalta.

Tilanteessa molemmat poliisit ovat saaneet ampumavammoja. Välikohtaus Koneistajantie 1:n pihassa oli ohi noin kolmessa minuutissa.

Pirkanmaa

Tampere, Rantatunneli (klo 20.10–20.12)

Epäillyt poistuivat Porvoon Koneistajantieltä ja poliisin omien toimien tuloksena heidät paikallistettiin illansuussa Tampereelle.

Ennen suunniteltua kiinniottoa Kaupin kaupunginosassa epäiltyjen käyttämä auto (Volvo V50, ruotsalainen rekisterikilpi) oli lähtenyt liikkeelle Sammon Valtatie 40 -osoitteessa sijaitsevalta Shell-huoltoasemalta. Autoon tankatut polttoaineet oli jätetty maksamatta ja epäiltyjen matka oli jatkunut kohti Rantatunnelia.

Volvoa yritettiin ensimmäisen kerran pysäyttää Helsingin poliisilaitoksen valmiusyksikön toimesta välittömästi ennen Rantatunnelia. Volvo oli kiihdyttänyt Rantatunnelin sisälle, missä poliisia kohti ammuttiin viisi laukausta. Näistä kolme osui partioauton (451) keulaan.

Konkreettisessa vaarassa laukausten aikaan on ollut kaikkiaan kahdeksan poliisia. Nimikkeeltään teot on otsikoitu epäillyiksi murhan yrityksiksi (8kpl). Kahden poliisin osalta tekoa on esitutkinnassa pidetty virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.

Pysäytysyritystä omana kokonaisuutenaan ennen Rantatunnelia on esitutkinnassa arvioitu epäiltynä virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.

Rantatunnelissa oli kesäsunnuntaina runsaasti siviiliautoilijoita. Vaikkakin tosiasiallinen kohde on ollut poliisi, myös sivulliset ovat olleet esitutkinnan perusteella konkreettisessa vaarassa. Vaaraa on aiheutunut paitsi ammutuista luodeista myös liikenneturvallisuutta törkeästi vaarantavasta ajonopeudesta ja -tavasta. Rikosnimikkeenä tältä osin on epäilty vaaran aiheuttaminen (9kpl).

Hämeenkyrö (klo 20.21–20.29)

Sisä-Suomen poliisilaitoksen partio (600) oli käyttänyt Valtatie 3:n ja Miharintien risteyksessä piikkimattoa. Pakoauto oli kiertänyt piikkimaton jatkaen huomattavaa ylinopeutta kohti Ikaalista. Vaaraa poliiseille ei aiheutunut. Rikoksena tätä on arvioitu virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.

Valtatie 3:n ja Timinsaarentien risteyksessä Helsingin poliisilaitoksen valmiusyksikön partio (453) yritti pakkopysäytystä törmäämällä partioautolla Volvon takaosaan. Tässä vaiheessa Volvosta oli ammuttu laukauksia kohti partiota. Esitutkinnan perusteella yksi laukaus on osunut Volvon kattoon ja kattokiskoon. Toisen laukauksen epäillään kohdistuneen partioauton vasempaan sivupeiliin edestäpäin.

Ajoneuvot ovat vaurioituneet välikohtauksen aikana ja pako on jatkunut muuta liikennettä vaarantaen kohti Ikaalista. Epäilty murhan yritys (3kpl) kohdistui jo toistamiseen tähän samaan partioon (453).

Ikaalinen, (klo 20.31–20.33)

Sisä-Suomen poliisilaitoksen partio (606) oli virittänyt piikkimaton Valtatie 3:n ja Sarkkilantien risteyksen läheisyyteen. Kyseisessä paikassa kaista on kapea johtuen kaiteista pientareella.

Volvo oli ohittanut paikan piikkimaton päältä ja vasen kylki oli osunut partioauton vasempaan etukulmaan. Vaaraa poliiseille ei ollut aiheutunut. Tilanteeseen huomattavaa ylinopeutta tullut Volvo jatkoi edelleen matkaa.

Kiinniotto tapahtui Valtatie 3:lla Sarkkilantien jälkeen kello 20.33. Tässä vaiheessa noin 30 minuutin ja 48 kilometrin ajon jälkeen Volvo oli pysähtynyt muutaman sadan metrin päähän piikkimatosta. Epäillyt olivat asettautuneet ajoneuvon ulkopuolelle, eikä kiinniottoon sisältynyt vastustusta.

Valtatie 3:n tapahtumia Tampereen ja Ikaalisten välillä klo 20.07–20.31 on tutkittu epäiltynä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Reitillä Tampere – Hämeenkyrö – Ikaalinen epäillään aiheutetun lukuisia konkreettia vaaratilanteita paikoin vilkkaassa liikenteessä.

Rikoskokonaisuudesta yleisesti

Epäillyt ovat esitutkinnan perusteella kohdistaneet aseellista väkivaltaa virkapukuista poliisia kohti kolmessa eri vaiheessa sunnuntain (25.8.) kuluessa. Poliiseista kaksi on loukkaantunut luodeista. Muutoin on syntynyt vahinkoa ajoneuvoille.

Poliiseja kohti todennettuja laukauksia on ammuttu parisen kymmentä. Poliisi ei ole ampunut aseella Porvoossa tai Pirkanmaalla tapahtumien yhteydessä.

Poliisilta oli kateissa voimankäyttöön liittyvää välineistöä alkurikoksen jäljiltä, mutta viimeistään kiinnioton yhteydessä kateissa ollut omaisuus palautui.

Rikoksen taustat

Epäillyt olivat saapuneet Suomeen autoineen keväällä 18.4.2019. He kävivät Ruotsissa aikavälillä 21.-23.5.2019. Tämän jälkeen he ovat mitä ilmeisimmin oleskelleet Suomessa yhtäjaksoisesti kiinniottoon saakka. Poliisilla on kohtuullisen hyvä käsitys oleskelun luonteesta.

Julkisuudessa olleita tapahtumia oli epäiltävästi edeltänyt tiedustelua ja valmistelua sen suhteen, että poliisi saataisiin tiettyyn paikkaan haluttuna aikana.

Hätäkeskukseen oli tullut puhelu tapahtumia edeltävänä päivänä 24.8. klo 21.35. Poliisia oli pyydetty Porvoon Epoon alueelle hiekkakuopalle väitetyn nuorisojoukon tappelun vuoksi. Partio ja ilmoittaja eivät koskaan kohdanneet.

Esitutkinnan perusteella tällä puhelulla ja myöhemmin 25.8 klo 00.22 soitetulla hätäkeskuspuhelulla on yhteys. Tätä kokonaisuutta on tutkittu epäiltynä törkeän ryöstön valmisteluna 20.–24.8.2019.

Lisäksi jo kesäkuussa epäiltyjen epäillään pyrkineen hankkimaan käsiaseita salatun sähköpostipalvelun aikana, mikä selvisi poliisin suorittaman verkkopeitetoiminnan aikana. Tältä osin epäillään ampuma-aserikosta aikavälillä 7.–10.6.2019.

Motiivista

Esitutkinnan tuloksena ei ole todennettavissa yhtä selkeää kiteytystä syyksi teon taustalle. Syyteharkinnan ja tulevan oikeudenkäynnin turvaamiseksi on välttämätöntä, että motiivipohdiskelua ei käydä tässä vaiheessa. Se voidaan tässä vaiheessa todeta, ettei epäillyillä ole ollut kytkentää järjestäytyneisiin rikollisryhmiin.

Lisäksi on syytä mainita, että muissa viranomaisissa on edelleen keskeneräisiä asioita, joilla on liityntäpintaa Porvoon ja Pirkanmaan tapahtumiin. Tästä syystä asian avaaminen muiden selvittelyjen turvaamiseksi ei ole mahdollista.

Erikseen halutaan muistuttaa siitä, että epäiltyjen läheisillä ei ole mitään osuutta kuvattuihin tapahtumiin. Heitä on ollut tarpeen kuulla laajasti muista syistä.

Edellä mainitut rikosnimikkeet ovat muodostuneet esitutkinnassa. On mahdollista, että syyteharkintavaiheessa rikosnimikkeiden suhteen tulee tarkennuksia, lisäyksiä tai muutoksia.

Erikoissyyttäjät Jukka Haavisto ja Laura Sairanen toimivat jutun syyttäjinä. Syytteen nostamisen määräaika on 25.8.2020.

Lähde ja teksti: Poliisi

Jaa tämä julkaisu ystävillesi: