Lounais-Suomen poliisilla kiireinen juhannus Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa, tehtäviä oli kaikenkaikkiaan n. 1100

Jaa tämä julkaisu ystävillesi:

SATAKUNTA – VARSINAIS-SUOMI

Lounais-Suomen poliisin juhannusviikonloppu on ollut tehtävämäärältään kiireinen. Kaupunkien keskustat ovat olleet rauhallisia, ja hälytystehtävät ovat olleet ihmisten mukana maakunnissa ja mökkialueilla.

Viikonlopun aikana suoritettiin noin 1100 hälytystehtävää. Viikonloppu oli tehtävämäärissä mitattuna noin 10% edellisvuotta vilkkaampi.

Juhannusaaton päivävuoron aikana valvonta- ja hälytyssektori suoritti 180 hälytystehtävää. Liikennepoliisi panosti juhannuksen menoliikenteen valvontaan voimakkaasti sekä Varsinais-Suomen että Satakunnan alueilla. Muutamaa pahinta ylinopeutta tai vaarallisinta ohitusta lukuun ottamatta liikenteestä selvittiin ilman vakavampia harmeja tai onnettomuuksia.

Juhannusyö oli huomattavasti kiireisempi 340 tehtävällään.

Juhannusyön tehtävät liittyivät lähinnä häiriökäyttäytymiseen ja väkivaltaan. Rattijuopumuksia kertyi erityisen paljon. Rattijuopoista useat puhalsivat törkeän rattijuopumuksen lukeman, ja useassa tapauksessa on aiheutunut myös eriasteisia liikennevahinkoja. Kuljettajat ovat epäilemättä tienneet olevansa huomattavan päihtyneitä ja ehkäpä ajatelleet ettei poliisi mökkimailla päivystä. Pahaksi onneksi, kyllä päivysti.

Juhannuspäivän päivävuorossa suoritettiin 172 hälytystehtävää, joista osa suoritettiin venepoliisin ja Rajavartiolaitoksen yhteistyönä myös saariston alueelle. Päivän murheellisin tapahtuma oli Sauvossa, jossa iäkäs nainen löydettiin menehtyneenä veden varasta mökkirannastaan.

Juhannuspäivän yövuorossa kiireet jatkuivat 300 hälytystehtävän määrällä. Kaukaisin hälytystehtävistä suoritettiin Paraisten saaristoon, pitkän venematkan taakse aivan Ahvenanmaan maakunnan rajalle saakka.

Porissa Kirjurinluodossa selviteltiin nuorten välistä puukotusta. Poliisi otti epäillyn kiinni.

Sunnuntain aikana Lounais-Suomen poliisi on valmistautunut ottamaan vastaan paluuliikenteen maalta ja mereltä.

Aamulla eri viranomaisia heräteltiin Satakunnan Pomarkkuun Isojärvelle, jossa ilmoittaja oli löytänyt järven selältä tyhjän moottoriveneen ja hinannut sen rantaan. Pienten selvittelyjen jälkeen veneen omistaja kuitenkin onneksi löytyi mökistä saman järven rannalta hyvissä voimissa.

Silmiinpistävintä juhannuksessa on ollut rattijuoppojen määrä. Eriasteisista rattijuopumusrikoksista epäiltyjä on juhannusviikonlopun aikana kertynyt kymmeniä, sunnuntaiaamuna jo 50. Paluuliikenteen myötä niitä on valitettavasti odotettavissa vielä lisää.

Erilaisia rikostutkinnan asioita kertyi kaikkiaan 240.

Kymmeniä ihmisiä on juhannuksen aikana lisäksi pitänyt ottaa kiinni joko rikoksesta epäiltyinä tai rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi.

Lähde ja teksti: Poliisi

Jaa tämä julkaisu ystävillesi: